Ongelmia lainojen kanssa?

Jos velkaantuminen aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia tai raha-asioiden hoito on ajautunut umpikujaan, kannattaa asiaan tarttua heti. Tilanteen pitkittäminen yleensä syventää ylivelkaantumista ja aiheuttaa tarpeettomia korko- ja perintäkuluja. Esimerkiksi kuntien talous- ja velkaneuvojilta saa maksutonta asiakaspalvelua.

Maksuhäiriömerkinnän uhka ja luottotietojen menetyksen pelko vaivaa monia rahavaikeuksissa olevia suomalaisia. Merkinnät luottotiedoissa saattavat johtaa laajoihin seurauksiin, kun esimerkiksi vuokrasopimuksen tekeminen tai opintolainan saanti vaikeutuu.

Laskujen kanssa kamppaileva voi katsoa helposti verkossa, missä vaiheessa laskun perintää maksuhäiriömerkintä on todellinen uhka ja milloin rästissä olevan velan seuraukset muuttuvat vielä vakavammiksi. Maksumyohassa.fi -sivusto kertoo myös, mitä tavallisen velallisen on mahdollista tehdä asioidensa korjaamiseksi.

Sivustolla selviää mitä maksamattomille laskuille tapahtuu eräpäivän jälkeen, perinnän perusprosessi sekä laskukohtaisia vinkkejä, esimerkiksi miten nettiostosten kanssa toimitaan ja mitä seurauksia maksamattomasta sähkölaskusta voi olla. Vaikka tilanne olisi nyt vaikea niin muista: maksuvaikeuksissakin ihminen on itse oman tilanteensa herra ja voi omalla toiminnallaan viedä asiat hyvään lopputulokseen.

Joka kuukausi 7 000 suomalaista käy hakemassa apua tilanteeseensa Maksumyöhässä.fi -sivustolta. Palvelussa toimii myös reaaliaikainen chat, jossa saa henkilökohtaista neuvontaa vaikka nimettömänä. Chat-palvelu on avoinna arkisin klo 8-17.

Muita hyödyllisiä linkkejä

Takuu-Säätiö sivuille on kerätty apua ja työkaluja talouden hallintaan

Talouspäiväkirja palvelussa voit helposti pitää kirjaa tuloistasi, menoistasi ja veloistasi

Valtti-portaaliin on kerätty käytännöllistä tietoa omasta taloudesta

Rahoitu.com taustahenkilöillä on kymmenien vuosien laaja-alainen kokemus rahoituksesta ja siihen liittyvistä muista toimista ja palveluista. Jos et löydä vastausta kysymykseesi näiden sivujen avulla niin voit aina lähettää tiedustelun yhteydenottolomakkeen kautta.